perjantai 12. lokakuuta 2012

Marika Maijala & Juha Virta: Sylvi Kepposen kirjekaveri

Juha Virta & Marika Maijala: Sylvi Kepposen kirjekaveri
Kuvitus: Marika Maijala
Kustannus: Otava 2012
36 s.

Jonkin ajan kuluttua tyttö meni uimaan. Poika etsi etsimistään, mutta toivomuskiveä ei löytynyt. Poika istahti apeana rannalle.
Tyttö kysyi. "Mitä olisit halunnut toivoa?"
"Että minulla olisi hyvä ystävä joka veisi minut huvipuistoon ajelemaan teekupeilla."
"Mutta eihän siihen tarvita kiveä! Ruusu voi viedä meidät."
Sylvi Kepposen kirjekaveri on kolmas Sylvi Kepposen tarina, kiitelty ja monessa kodissa pidetty sarja, jonka aikaisempina osina ovat ilmestyneet  Sylvi Kepposen pitkä päivä (2008) ja Sylvi Kepposen hukkaretki (2010, molemmat Otava). Meille sarja ei ollut kuitenkaan muutamaa selailua lukuunottamatta tuttu. Kirjoja on kiitelty mm. omaperäisyydestä ja rikkaasta mielikuvituksesta, ja Rudolf Koivu -palkinnon saanut kuvittaja ja graafinen suunnittelija Marika Maijala on ihastuttanut monessa kirjassa. Uusi painos Maija Poppasesta (WSOY 2010) on myös saanut pirteän kuvituksensa Maijalalta.

Tässä kirjassa alkuasetelmana on halju, väritön maaliskuun päivä, jolloin taivaalta sataa sakeanaan märkää lunta. Sylvi istuu huoneessaan ja näkee vastapäisen talon ikkunassa apean näköisen pojan. Lukalla on jalka kipsissä. Sylvi päättää kirjoittaa Lukalle nimettömän kirjeen, sadun, ja pyytää tätä jatkamaan tarinan loppuun. Talvinen harmaus ja Lukan kipeä jalka vaihtuu lasten tarinan satumetsään, valtameren rantaan ja huvipuistoon, samalla kun Luka oikeassa elämässä miettii, kuka kirjoitti hänelle nimettömän salaperäisen kirjeen. Lopulta he tapaavat toisensa puistossa, ja pulkasta tulee sadun hevonen, joka tarjoaa ystävälle kyydin kirjastoon. Salaperäisen kirjeen kautta alkanut ystävyys muuttuukin todeksi.



Kirja kertoo vuodenajasta, joka on itselleni ehkä kaikkein tylsin, kun o d o t t a a kevättä ja takatalvea vain pukkaa päälle. Valju, talvinen maisema, kun lumi on tosi painavaa ja kaikki on haileaa ja väritöntä.

Johtuiko tästä vai mistä, mutta minun oli vaikea karistaa pientä ankeutta harteiltani kirjan aikana. Minusta tuntui kurjalta ajatus, ettei naapuritalon poikaa tuntisi, ja miten kaikki olivat tarinan kulussa kokoajan yksin, paitsi lasten välisessä sadussa ja lopussa. Alussa henkilöt tuntuivat ilmeettömiltä ja vähän kyräileviltä, reaktiot niin latteilta, mutta kirjaa useamman kerran luettuani aloinkin nähdä heissä kosolti ujoutta ja varautuneisuutta. Joka tapauksessa mietin myös, että olisi kiva, jos arkea ei pakenisi kesäiseen mielikuvitusmaailmaan vaan ilo olisi siinä mitä on, ja että ihmisten välinen spontaani vuorovaikutus tapahtuisi tosielämässä eikä sadussa.

Tämän voi kaiken tulkita tietysti aivan toisinkin. Ehkä kaikki hyppäsi silmilleni myös siksi, että olen viime aikoina lukenut ihan toisenlaista lastenkirjaa, For you are a Kenyan Child:ia. Sylvin maailmassa ollaan varautuneita, kunnioitetaan toisen reviiriä ja katsotaan varovasti, kun taas väritykseltään melkein polttavansävyinen Keniasta kertova kirja kuvaa spontaaneja kohtaamisia päivän mittaan siellä sun täällä. Toisen elämään törmätään joka paikassa. Ja samaan hengenvetoon - kaikkialta löytyy mitä erilaisimpia lastenkirjoja, etenkin Suomesta, missä meillä on onni saada kokoajan valtava määrä erilaisia lastenkirjoja! Kuitenkin tällä kertaa näiden kahden samaan aikaan luvussa olleen kirjan ero aiheutti paljon (yhteiskunnallista) mietiskelyä.

Huolimatta siitä, että vierastin kirjan ilmeettömyyttä ja tasaisuutta, pidin kirjan ideasta. Ajatuksesta, miten mielikuvitus voi siirtää meidät - ja etenkin lapset! - ihan toisenlaiseen mailmaan. Spontaanisuudesta, millä Sylvi ryhtyy kirjoittamaan kirjettä tuntemattomalle pojalle. Ja pintaa syvemmällä olevista ajatuksista. Ystävystymisestä, toisen huomaamisesta, avun tarjoamisesta. Viimeinen kuva ja kohtaus sulkee tarinan hienosti, apua tarjotaan ja ystävät löytävät toisensa. Vilkutus on kiva.

Marika Maijalan koko aukeaman kokoiset hempeät värikynä(?)kuvitukset maalaavat Sylvin maailman niin eläväksi, että sijoitan hänet helposti oikeaan maailmaan, vaikkapa Helsingin Töölöön. Juuri tältähän täällä näyttää! Hänen hahmojensa kasvot ja ilmeet ovat niin hallitsevia, että huomio kiinnittyy niihin. Kuvan ja tekstin suhde on miellyttävä. Kirjan kokohan on Sylvi Kepposissa mielenkiintoisesti poikkeava, pitkä ja kapea, mikä tuntuu virkistävältä. Maijalan kiinnostavat kuvasommitelmat ja kuvien syväulottuvuus tuovat eloa talvisen siniseen värimaailmaan.

Lapsilukijoiden keskuudessa (3- ja 6-vuotiaat) kirja sai melko laimean vastaanoton, kirja ei herättänyt suuria tunteita. Sen sijaan itse luin ja mietin pitkään kirjaa ja sitä, miten tutulta ja todenmukaiselta (hyvässä ja pahassa) se tuntuu.







Samankaltaista ideaa, lasten arkea tämän päivän Suomessa ja mielikuvituksessa tehtyä seikkailua on kuvattu myös toisessa, aiemmin arvostelemassani Anna & Eppu Nuotion hienossa Veikko ja Veikko -kirjassa.

Lastenkirjahyllyssä on arvosteltu Sylvi Kepposen hukkaretki.


Tähtiä: 2 / 5




Päivitetty, täydennetty ja vähän muuteltukin 22.10.2012.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos kommentoit, iloitsen kaikista viesteistä!

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...