Kim Fupz Aakeson: Tyttö ja ihmeelliset korvat

Kim Fupz Aakeson: Tyttö ja ihmeelliset korvat

Kuvitus: Salla Savolainen

Suomennos: Outi Menna

Kustantaja: Tammi 2012

Maailman hulluimman näköinen tyttörassu omistaa ihmeelliset korvat, niin suuret, ettei hän voi missään välttyä joutumasta tuijotuksen kohteeksi. Mihin tahansa hän meneekin, ihmiset toljottavat ja supattavat.

He kuiskivat: ”Oletteko nähneet missään tuollaisia hörökorvia?”

Tai: ”Noista saisi mainiot patalaput.”

Ei totisesti ollut herkkua olla maailman hulluimman näköinen tyttö.

Mikään ei auta, eivät korkkiruuvikampaukset eivätkä kylmäpermanentit, eivät käynnit trendikkäissä vaatekaupoissa eivätkä puhvihihaiset paitapuserot. Koska tyttö kuulee suurilla korvillaan kaikki supatukset, hän tulee kovin surulliseksi ja jää lopulta nököttämään yksin kotiin. Ja silloinhan kaikki vasta kurjaa onkin. Vaikka katsookin päivät pitkät televisiota ja syö paljon pizzaa.

Ja kaikki muuttuu vielä hullummaksi, kun tyttö eräänä aamuna herää ja korvat ovat muuttuneet täplikkäiksi. Täplät eivät irtoa edes talousspriillä eivätkä tärpätillä, turpoavat vain ja tulevat kipeiksi. Seuraavana aamuna korvat ovat jo valtavat, väriltään oranssin keltaisen vihreät, kuviolliset ja kukertavat.

Silloin tyttö oivaltaa. Hän heiluttaa korviaan. Ja kyllä! Eihän hän olekaan ruma, vaan perhonen! Hän lennähtää taivaalle, ja kaikki tavalliset ihmiset kuiskivat haltioissaan, miten hän on maailman kaunein perhonen.

Kaunis tai ei, se oli perhosen itsensä mielestä yhdentekevää. Hän liihotti keveästi keltaisilla siivillään ja hänen värinsä hehkuivat auringonpaisteessa. Ylhäällä taivaalla hän tunsi itsensä melkein onnelliseksi.

Tyttö ja ihmeelliset korvat on Tanskan tunnetuimman lastenkirjailijan Kim Fupz Aakesonin ja värikkäistä ja elämäniloisista kuvituksista tunnetun Salla Savolaisen yhteistyötä. Yhteistyö toimii, kuvitusta ja tekstiä on sopivasti ja Savolainen luo tyttöön veikeää persoonallisuutta rastatukkineen. Muutoin tyttö jääkin hieman leijumaan, eikä lukijalle selviä sen paremmin hänen ikänsä kuin mitään muutakaan tytöstä, ei edes onko hänellä vanhempia. Ei muuta kuin isot korvat, jotka hallitsevat hänen jokaista tekoaan ja hetkeään.

Tytön leijumaan jättäminen mitä tulee ikään ja ympäristöön mahdollistanee sen, että hyvin monenlaiset ja monenikäiset (lapsi)lukijat pystynevät samaistumaan tyttöön. Toisaalta se tekee kirjan tunnelmasta paikoin melko raastavan. Tytöllä ei selvästikään ole yhtään ystävää, eikä hän saa lohtua mistään. Kuvaako se lapsen tai nuoren tuntoja silloin, kun on erilainen eikä ole yhtään ystävää?

Minua mietityttää myös kirjan viimeinen lause:

Ylhäällä taivaalla hän tunsi olonsa melkein onnelliseksi.

Melkein?

Savolaisen humoristinen kuvitus kuitenkin keventää tarinaa niin, ettei se tunnu liian surumieliseltä vaan saa optimistisia sävyjä. Sisäkanteen on kuvitettu tyttö istumaan yhdessä toisten perhosten kanssa. Tyttö taitaa lopulta löytää kaltaisensa, onneksi.

Kirja kurkottaa yli ikärajojen ja kuvakirjojen tavanomaisen ensisijaisen yleisön, jos nyt ylipäänsä haluaa nimetä kuvakirjoille ensisijaista yleisöä (nehän sopivat kaikille!). Tyttö kuvataan selkeästi nuoreksi – hän ostaa trendivaatteita, käy kampaajalla, diskossa, katsoo leffoja ja syö pizzaa. Toisaalta hän on pieni aikuisten silmissä, arka ja epävarma. Kirjaa kannattaisikin kokeille alakoulun isoimmille tai yläkoululaisille, miten se uppoaa sen ikäisiin. Ja totta kai kirja sopii myös kuvakirja-ikäisille. 

Kirjan teemana on erilaisuuden hyväksyminen, ja ennen kaikkea itsensä hyväksyminen. Se kumartaa kauniisti omalle erilaisuudelle ja muuttaa ruman kauniiksi, karsastetun tavoitelluksi ja ihailluksi. Siksi se antanee lohtua monelle itsensä epävarmaksi tuntevalle. Kaikkien sisällä asustaa kaunis perhonen, jonka pitää vain päästää lentoon.


Ps. Jos pidät Salla Savolaisen kuvituksista, kurkkaa myös aiemmin arvostelemani Hurraa Helsinki ja Vesta-Linnea mieli mustana. Aiemmin tekijäparilta on ilmestynyt teos Tyttö joka muisti kaiken (Tammi  2009).

Sari Airola: Lentävät syntymäpäivät minareettimaassa

Sari Airola: Lentävät syntymäpäivät minareettimaassa

Kustantaja: WSOY 2012

32 s.

Kaverukset tömähtävät mattoineen keskelle vilkasta aukiota. – Olenko minä ehjä? Pampula kysyy vapisten. Se on peittänyt silmät pitkillä korvillaan.
Aslan nostaa Pampulan korvat hellästi pystyyn, ja käärii sitten maton rullalle.
- Tervetuloa Turkkiin, Pampula!
Ja mitä Pampula näkee! Kirjavia mattovuoria. Ja vuorten päällä venytteleviä kissoja. Ei yhtä ainutta pupua missään!
Pampulan herkkä nenä värähtää. Hajut ja tuoksut leijuvat yhtenä mylläkkänä ilmassa eikä niissä ole mitään tuttua.
Äänet ovat ihan uusia nekin. Ja niitä on paljon!

Sari Airolan uusi lastenkirja Lentävät syntymäpäivät minareettimaassa (WSOY 2012) on aistimuksellinen matka värikkääseen Turkkiin, jossa tuntemattomat sanat leijuvat ilmassa, uudet tuoksut kutkuttavat nenää eikä missään näy ensi näkemältä mitään tuttua! Pampula-pupu on joutunut matkalle melkein vahingossa, Aslan-kissan tempaamana taikamatolla lentäen. Aslanin siskolla on Turkissa syntymäpäivät, ja sinne kaverusten matka vie.

Airola kuvaa ilmeikkäästi niin sanoin kuin kuvinkin kulttuurishokkia sekä vierauden ja ärtymyksenkin tunnetta, mikä uuteen kulttuuriin astujan, etenkin nälkäisen sellaisen, helposti valtaa. Pikku hiljaa uuden paikan ja matkailun viehätys saa Pampulankin kuitenkin valtaansa, ja kun he vielä viettävät hauskat syntymäpäivät, Pampulan valtaa riehakas juhlamieli. Matkustelu on hurjan jännittävää, ja seikkailu antaa uusia kokemuksia! Kotiin palatessaan Pampula tuntee olevansa kuin toinen pupu, rohkea ja reipas seikkailija.

Kirjan teemoja ovat monikulttuurisuuden ja erilaisuuden ohella ystävyys, arkuus ja rohkaistuminen sekä omien pelkojen voittaminen. Alun arasta ja vastentahtoisesta Pampulasta sukeutuu matkan myötä reipas pupu, joka huomaa pitävänsä seikkailuista ja kannustavansa jopa muitakin samaan. Tällaisenaan kirja tarjoaa mainion peilauspinnan ujolle ja aralle lapselle, sillä Turkin asemasta Pampula voisi olla missä vain uudessa tilanteessa. Ja lapsilukijan ohella yhtä lailla aikuislukija saa kannustusta ja muistutuksen siitä huikeasta, onnellisesta fiiliksestä, joka palkitsee omalta mukavuusalueeltaan poistujan ja uusiin kokemuksiin heittäytyjän.

Sivuilla on pääosassa runsas, värikylläinen kuvitus ja ilmeikkäät eläinhahmot. Etenkin Pampula-pupun ilmeet kuvaavat mainiolla tavalla uuteen ja vieraaseen temmatun arkuutta ja ujoutta. Turkissa koskaan käymättömällekin kirja välittää oivallisesti maan tunnelmaa, muotoja ja värejä, kauniita ornamentteja ja kuvioita, joiden maailmaan on hauska uppoutua nojatuolimatkalle. Erityisen kekseliäästi on kuvitettu turkinkieliset puhekuplat, jotka ovat vieraiden sanojen ohella täynnä vieraita muotoja ja elementtejä.

Autenttisuutta lisää se, että kuvittaja-kirjailija Sari Airola on asunut vuosia Istanbulissa ja Hong Kongissa. 

Hypystä tuntemattomaan maahan kertoo myös Jukka Laajarinteen Elina vieraalla maalla  (WSOY 2008).

Päivitetty 19.6.2012

Anna Nuotio & Eppu Nuotio: Veikko ja Veikko

Anna Nuotio & Eppu Nuotio: Veikko ja Veikko

Kuvitus: Kristiina Louhi

Kustantaja: Otava 2012

5 ja 78 ovat vain numeroita; ystävyys ylittää kaikki rajat!

Anna ja Eppu Nuotion kirjoittama uunituore Veikko ja Veikko (Otava 2012) on harvinaisen lämmin kirja ystävyydestä, välittämisestä, toisen auttamisesta ja yhteiskunnasta, jossa naapurilta voi pyytää apua ja jossa toiseen luotetaan.

Lapsilla on usein harvinaislaatuinen kyky yhdistää ihmisiä pelkällä olemassaolollaan yli ikä- ja muiden rajojen. Juuri näin käy Veikossa ja Veikossa: 5-vuotiaan Veikon isä on lähtenyt aamulla kiireellä töihin, ja naapurin Olka on luvannut viedä Veikon tarhaan koulumatkallaan. Veikko on kuitenkin kipeä! Olkan on juuri tänään pakko päästä kouluun, eikä hän voi jäädä hoitamaan Veikkoa. Naapurissakin on pieni kuumepotilas, Veikon kaveri Villa, jonka äidin on pakko käydä lääkärillä. Aikuista tarvitsevia kuumepotilaita on siis kaksi, mutta kuka ehtisi auttaa? Silloin Villan äiti muistaa alakerran 78-vuotiaan, hataramuistisen Veikon, joka lupaa mielellään pitää lapsia silmällä. Veikkojen ja Villan yhdessäolosta tulee hauska hetki. Pienen Veikon ja ison Veikon välillä on erityistä sielujen sympatiaa, sillä heitä yhdistävät samat mielenkiinnon kohteet. Ystävyys ei tosiaankaan katso ikää, vaan tärkeintä on hyvä olo yhdessä.

Vaikka aihetta on käsitelty lastenkirjoissa ennenkin, Veikko ja Veikko on kirjoitettu raikkaasti ja lämpimästi, ja se pitää otteessaan niin aikuis- kuin lapsilukijankin. Meillä sekä 6- että 2-vuotiaat nauttivat molemmat tarinan kuuntelusta ja kuvien katselusta, ja 6-vuotias ihastui kirjaan kovasti. Uskon sen tuovan mieleen mieluisat hetket ja leikit oman isovanhemman kanssa. Toisaalta myös Veikkojen mielikuvituksellinen seikkailu merillä, kalat joita he tapaavat, tekohampaat haiden hampaina ja monet muut luonevat tehokkaita, lapsilukijaan vetoavia koukkujaan tarinassa.

Anna ja Eppu Nuotion kieli soljuu sujuvana, se on kekseliästä ja hyväntuulista kielellä leikittelyä, joka naurattaa niin isoa kuin pientäkin lukijaa.

”Ja sitten pienet tupluurit”, Iso-Veikko sanoo tyhjentäessään ruokapöytää. ”Mitkä?” Villa kysyy. ”Mitkä luurit?” Pikku-Veikko jatkaa. ”Nokoset, nokoset”, Iso-Veikko vastaa. ”Hyi, nokkosluurit! Minä en pidä nokkosista”, Villa sanoo.

Pidän erityisesti siitä, miten taidokkaasti ja lempeän rauhallisesti Nuotiot kuljettavat lukijaa tilanteesta ja mielikuvasta toiseen.

”… Joskus minä kiipesin tikapuille ja katselin, kun Paavo konttasi siellä veneensä kannella pensseli tai meisseli kädessä…”
”Miksi se Paavo konttasi kiisseli kädessä?” Villa kuiskaa Pikku-Veikolle, mutta Pikku-Veikko ei vastaa. Uni on jo tarttunut Pikku-Veikon käteen ja taluttaa häntä kohti rannassa odottavaa venettä.

Kristiina Louhin kuvitus on tutunoloista Louhia, ja samalla erityisen värikästä ja hyväntuulista. Hän on tuonut kuviin ajanmukaista suomalaisuutta Marimekon raidoista ja pilkuista muihin tuttuihin tekstiileihin ja tavaroihin. Erityisen ilahduttavaa on seikka, miten kuvituksessa nostetaan selkeäksi teemaksi monikulttuurisuus ja erilaisuus, ja viitataanhan tekstissä epäsuorasti yksinhuoltajuuteenkin.

Ainakin pääkaupunkiseudulla asuvana tuntuu, että kirja on tavoittanut todella osuvasti juuri tämän hetken ilmiöitä, lapsen maailmaa ja ympäristöä. Kerrostaloissa asuvat lapset ja vanhukset rinnakkain ja päällekkäin, meitä on monesta kulttuurista ja taustasta, mutta me kaikki tarvitsemme ystäviä ja ihmisiä, joihin luottaa ja joille voimme tarjota myös omaa apuamme.

Hieno kirja, ellei peräti napakymppi, jolle sekä lapsi- että aikuislukija annamme molemmat täydet viisi tähteä!

Ps. Kuvitus tällä kertaa kesämökin ilta-auringon valaistuksessa, missä olen viettänyt taas runsaasti aikaa nauttien ainutlaatuisesta kesästä, raikkaudesta ja tästä valosta! Siellä ei netti toimi, joten välillä voi tulla näitä pidempiä taukoja päivitykseen.

Nautinnollista kesää kaikille!!

Muokattu 16.6.2012