sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Haastavat kaverisuhteet, jännittäminen ja kiusaaminen kuvakirjoissa

Bellis kyseli aiemmin eräässä kommentissa kirjavinkkejä päiväkoti-ikäisille teemasta kaverisuhteet, jännittäminen, kiusaaminen ja erilaiset tunteet. Minusta se on niin hyvä aihe ja aina ajankohtainen, että teinkin siitä kokonaisen postauksen.

Ajattelin ensin että aiheesta on vaikka kuinka paljon kirjoja, mutta tarkemmin asiaa tutkittuani huomasin, että monet niistä, jotka minulla oli ollut mielessä aluksi, käsittelivät kyllä lasten kiukkua ja riitoja, mutta usein aikuisen kanssa. Uhmaa, mustasukkaisuutta ja riitelyä oman läheisen aikuisen kanssa, kuten Pikku-Litti ja lempparieno, Vesta-Linnea ja hirviö-äiti, Kuka saa päättää?, Memmuli karkaa sirkukseen…




Mutta entä sitten kavereiden kanssa?

Suoraan kiusaamiseen sohaiseva ja pedagogisestikin neuvoja antava on Sylvia Schopfin Ollaanko kuitenkin kavereita?, jossa poika jätetään ryhmän ulkopuolelle, häntä nimitellään ja syrjitään. Tilanteeseen puuttuva opettaja tekee harjoituksen, jossa kiusaaja kokee leikin kautta samanlaisen tilanteen. Kirjan lopussa on kasvattajille osoitettua pohdintaa ja vinkkejä kiusaamistilanteiden käsittelyyn.



Empo ja oikea ystävä (Pirkko Harainen, kuv. Ulla Virkamäki) on monipuolinen kirja, jonka eräs teemoista on esimerkki siitä, millainen on kiva kaveri ja miten muiden orastavan syrjimisen ja huutelun uutta tulokasta kohtaan voi omalla esimerkillään taltuttaa alkuunsa. Kirja antaa myös hyvän pohjan joustamisesta ja muiden huomioon ottamisesta keskusteluun.

Vesta-Linnea mieli mustana (Tove Appelgren, kuv. Salla Savolainen) on voimakas tarina riidoista leikkikaverien (sisarusten) kanssa, ja siitä seuranneesta pahasta mielestä, joka on niin syvää, että Vesta-Linnea kuvittelee mielessään omat hautajaisensa ja perheensä suremaan häntä arkun ympärille. Kirja tavoittaa hyvin lapsen tunteiden vahvuuden ristiriitatilanteissa. Kirja kertoo leikin yhteensovittamisen haasteista ja riitelystä, mutta myös mustasukkaisuudesta perheessä ja omasta paikasta (uusperheen) sisaruskatraassa.



Huukon parhaat ystävät (David Melling) -kirjassa kaikilla muilla on paras kaveri paitsi Huuko-lehmällä, ja hän tuntee olonsa lopulta vähän yksinäiseksi ja ulkopuoliseksi. Kirjan lopussa Huuko kuitenkin ymmärtää, että hän voi myös ajatella asian toisinpäin: hänellä on paljon hyviä ystäviä. Sympaattinen, ihan pienillekin sopiva kuvakirja.

Tahdon voittaa (Maria papayanni, kuv. Eve Tharlet) kertoo poikien (tässä veljesten) välisestä kilpailusta ja rehvastelusta ja pahasta mielestä, joka tulee kun häviää. Pojat kuitenkin oppivat, että paljon tärkeämpää kuin se, kuka on vahvin tai nopein on se, että toista auttaa hädässä, ja että ystävyys ei ole kiinni taidoista tai voittamisesta.





Ihan pienillekin sopii myös Tracey Corderoyn Ei, jossa pieni sarvikuononpoikanen sanoo kaikkeen ei, myös päiväkodissa kaverien leikkiehdotuksiin, ja huomaa jääneensä yksin leikkimään. Pääpaino on taaperon uhmassa, mutta isompikin saanee kirjasta mietittävää.

Sari Markkasen (kuv. Meri Qvist) Tipsu ja oivallusten opus -kirjassa on monta itsenäistä lukua eri teemoilla. Esim. Tipsu ja hiirien harmit käsittelee kiusantekoa ja siitä seurannutta suuttumusta, Tipsu ja ystävyyden voima sitä, miten Tipsu lähestyy yksinäistä ja siksi vihaista näätää. Tipsu ja ärripurri kertoo kiukkuisena heräämisestä. Kaikissa tarinoissa on takana ajatus siitä, miten omaa mieltään voi tarkkailla, miten siihen ja omaan käytökseen voi vaikuttaa ja miten omia tunnetiloja tunnistetaan. Tarinat voivat olla vaikeita ensialkuun, mutta niissä on ihanaa lempeyttä ja niistä saadut oivallukset voivat helpottaa oloa huomattavasti, kun lapsi huomaa, mitkä tunteet saavat hänet itsensä ja muut käyttäytymään tietyllä tavalla.



Katri Kirkkopellon ihana Molli kertoo siitä, miten yksinäisyys tekee äreäksi ja epäluuloiseksi ja miten hankalaa voi itse asiassa olla toisen ihmisen kohtaaminen ja ystävällisyys. Sitä pitää ihan harjoitella, vaikka peilin edessä, ja kun toivoo, että toinen tykkäisi, tuleekin käyttäytyneeksi ihan hassusti.

Jännitykseen hyvä kirja on Ypöyksin näyttämöllä (Ulf Nilsson, kuv. Eva Eriksson), jossa päiväkodissa on tulossa juhla, jossa pitäisi esiintyä, mutta sepä jännittää ihan kamalasti pientä isoveljeä. Pikkuveljen usko isoveljeen sekä oman itsensä voittaminen auttaa jännittävässä tilanteessa.

Edellä mainittu Tipsu ja ystävyyden voima -tarina kertoo myös jännityksestä, joka syntyy toisen kohtaamisesta.



Kiukusta kertoviin kirjoihin en tässä syvenny enempää kuin mitä ensimmäiseksi tulee mieleen, eli
Kissa Killin Kiukkupussi (Tuula Korolainen, kuv. Christel Rönns), jossa valtava mielessä muhiva kiukku, ei vain oma vaan myös muiden, puhalletaan yhteiseen kiukkupussiin, mikä helpottaa oloa valtavasti. Kiukun suuruuden näkee ukkosmyrskyssä, joka yhteisestä kiukkupussista lopulta purkaantuu. Kiukun purkamiseen ja tunteen käsittelyyn hyvä kuvakirja.

Päivä Heikkilä-Halttunen on kirjassaan Minttu, Jason ja Peikonhäntä  - Lasten kuvakirjoja kipeistä aiheista (Avain 2010) listannut lisäksi mm. seuraavia kirjoja, joissa harjoitellaan sosiaalisen elämän aakkosia:
Gunilla Bergstömin Mikko Mallikkaissa on useita sopivia, kuten Tappelupukari Mikko Mallikas, Mikko Mallikas ja Milla, Mikko Mallikas on rohkea ja Mikko Mallikas saa kaverin.

Lisäksi Maikki Harjanteen Santtu kiusaa ja Eeva Huikon& Eliisa Isoniemen Miltä Sipukaisesta tuntuu? kiinnostavat. Viimeksi mainittu "opettaa lapsille erilaisia tunnetiloja, jotka auttavat lasta sosiaalistumisessa. Lapsi samaistuu pieneen Sipukais-peikkoon. Avuksi kasvattajille, jotka haluavat opettaa lapselle tunteiden tunnistamista. Lapsen kyky selvitä erilaisista sosiaalisista tilanteista paranee, kun hän osaa kertoa muille omat tuntemuksensa ja tunnistaa myös toisten tunnetiloja."

Lisää tunteiden käsittelyyn ja tunnistamiseen liittyviä kirjoja olen listannut täällä. (Löytyvät sivupalkista kohdasta Teemat / tunteet.)

Tässä oli muutamia kirjoja kaverisuhteisiin ja tunteiden tunnistamiseen. Unohdan varmasti jotain, mutta ei auta kuin jatkaa vaikka kommenteissa jos mieleen tupsahtaa jotain muita sopivia kirjoja. Ja ihanaa olisi, jos teille on osunut vastaan joku teemaan sopiva, esim. kaverisuhteisiin liittyvä kuvakirja, ja josta vinkkaisitte muille kommenteissa!




lauantai 29. marraskuuta 2014

Suloinen satutonttu perinteisen joulusadun ystäville

Tarja Lappalainen: Satutontun tarina
Kuvitus: Heikki Eklöf
Kustannus: Kvaliti 2014
Lyhyesti: Perinteisten tonttusatujen ystäville vanhan ajan tarina satuja punovasta Tonttu Terävästä.



Kynttilän valossa
lueskeli kirjojaan
muuta ei Tonttu Terävä
talvisin kaivannutkaan.

Tonttu Terävä  nukkuu lokoisasti sillan alla kotiluolassaan, ja alkaa sitten satujen keijun kanssa punoa lapsille satuja. Jos kuuntelet tarkasti, saatat kuulla Tontun tuohivirsujen narahtavan pihalla...

On sellaisia täydellisiä kirjoja istua sohvannurkassa ja kastaa piparia kahviin ja olla. Satutontun tarinat on sellainen. Pikkuinen, ensi näkemältä ehkä yksinkertainen tarina, mutta hitaasti nautiskeleva nauttii ajattomasta tunnelmasta. 

Heikki Eklöfin piirustuksissa on yksityiskohtien runsautta, viehättävää viimeistelemättömyyttä ja käsinkosketeltavaa käsityön jälkeä. Perinteikkyyttä alleviivaa koukeroisuus, niin fontin, anfangien kuin sivujen reunustenkin, ja sivujen vanhaa laudoitusta jäljittelevä tausta. 



Runomuotoon kirjoitettu pienimuotoinen satu saa unohtamaan ajan ja hopun. Se voisi vallan hyvin olla kirjoitettu 50-luvulla, ja tullee siksi olemaan kirja, joka johonkin perheeseen kotiuduttuaan saattaa jäädä sellaiseksi, johon kiinnytään ja jota luetaan vielä omillekin lapsille.



Tarja Lappalainen: Satutontun tarina
Kuvitus: Heikki Eklöf
Kustannus: Kvaliti 2014
Mistä: Arvostelukappale

torstai 27. marraskuuta 2014

Meidän jouluajan hitti: Joulupukin soiva laulukirja

Mauri Kunnas: Joulupukin soiva laulukirja
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2014
Lyhyesti: Kaksi vuotta sitten ilmestynyt Mauri Kunnaksen Joulupukin laulukirja säestyksellä. Meillä nousi suureen suosioon, sillä valikoimassa on niin perinteisiä kuin uusiakin lauluja. Uusien laulujen määrä ilahduttaa, ja säestys on pop.



Meidän tämän joulunajan hittijuttu on tässä: Mauri Kunnaksen joulukuvituksilla varustettu joululaukukirja (43 laulua) säestyksellä. Näin kattavaa kirjaa joululauluista meillä ei ole ollutkaan. Kirja ilman säestystä ilmestyi 2012.

Mukana on tosi perinteisiä lauluja, mutta sitten, mikä ilahdutti erityisesti, uusia tuttavuuksia, joista ihastuin heti esim. Soili Perkiön Metsän juhliin (kts. alla).




Lapset ihastuivat hengästyttävän nopeaan Tuntureilla tuiskuttaa (Walter Kollo), joka on jäänyt minulle jostain syystä tuntemattomaksi. Sitten mukana on esim. Jukka Karjalaisen ja Tommi Vikstenin Joulupukin töissä (1996), Joulupukki ja noitarumpu -animaation tunnuskappale, ja muutamia tähän mennessä etupäässä ulkomailta tuttuja joululauluja, kuten Kellot soi (Silver Bells). Ainahan jotain jää kaipaamaan (itse olisin laittanut mukaan vielä suosikkini, Sylvian joululaulun ja Joulumaan), mutta muuten valikoima on hyvä: uutta ja vanhaa, mollivoittoisempaa hidasta ja pirteämpää iloista.

Säestys on kirjassa super hyvä olla mukana, sillä laskin mukana olevan jopa 18 laulua, joita en ollut joko koskaan kuullut tai joita en ainakaan osaisi laulaa ilman säestystä. Ilman säestystä laulut jäisivätkin samojen vanhojen pyörittämiseen. Nyt iso nautinto on uusien kivojen sävelien kuuntelu ja niiden opettelu. Säestyksen äänikin on yllättävän miellyttävä.

Lapset on tosi ihastuneita kirjaan. Isompi yrittää sovittaa sanoja säveliin ja pienempi kuuntelee sävelmiä. Pieniä haasteita hänelle asettaa tosin painelumekanismin hitaus. Mutta kyllä sen kanssa pärjätään.


Tuskinpa millään muulla kuvituksella kirja tuntuisi ihan samalta kuin Mauri Kunnaksen joulukirjoista tutuilla kuvilla, niin paljon jouluisia muistoja ja tunnejälkiä niihin liittyy. On hauska ajatella, että samoihin kuviin ja tietysti näihin säveliin tulee tallentumaan lastenkin joulumuistoja. Kiva, että jotkut asiat eivät muutu. Itse luen Mauri Kunnaksen joulutarinoita varmaan vielä vanhainkodissakin, samoin kuin tietysti laulan näitä joululaulujakin...

Iloista loppuviikkoa ja marraskuun viimeisiä päiviä!


Mauri Kunnas: Joulupukin soiva laulukirja
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2014
Mistä: Yllätyksenä kustantajalta, mistä kiitos



maanantai 24. marraskuuta 2014

Mitä nyt luetaan? Marraskuun lukulistaa.

Monessa blogissa on ollut tapana kerätä kuukauden aikana luettuja kirjoja yhteen postaukseen, ja heräsin lopulta itsekin tajuamaan muiden blogeista, miten kiva niitä on lukea. Sitapaitsi siten saan kirjoitetuksi myös niistä kirjoista, joita luemme, mutta joista en kirjoita mitään blogiin. Se voi olla kiinnostavaa vaikkapa lukijoille, jotka etsivät lukuvinkkejä samanikäisille lapsille kuin meillä on.

Ja samalla pääsen kertomaan, jos olen itse lukenut jotain erityistä. En tosin aina, sillä saatan jämähtää johonkin kirjaan moneksi kuukaudeksikin.


Mitäpä meillä on siis luettu viime aikoina? Vähän aikaa sitten aloitin erityisesti 5-vuotiasta pikkuveljeä silmällä pitäen iltasatuna Katto Kassisen. Ajattelin, että hänen kujeilunsa voisivat huvittaa kuopusta. Olen itse aina tykännyt pulleasta, maailman parhaasta lentelevästä ukosta kovasti ja kirjan huumori naurattaa minua, joten on ollut tosi kiva palata kirjaan. Mutta, huumori meneekin vielä ohi 5-vuotiaalta - hän ei ymmärrä mitä huvittavaa on itseään jatkuvasti kehuvassa, sähläävässä ja asioita rikkovassa Kassisessa. (Niin, läheltä liippaa…) Kyllä hänkin kirjaa kuuntelee, mutta 8-vuotias nauttii sen sijaan kirjasta täysillä.

Pikkuveljelle luetaan paljon erilaisia kuvakirjoja ja sitten hän kuuntelee vielä isosiskon valitseman iltasadun. Viime aikojen ylivoimaiset suosikit hänellä ovat olleet omia lapsuudenkirjojani, Sanoma-kirjakerhoon kuuluvat Walt Disneyn Roope-Ankan joulu sekä Keskiyön haukku, joka kertoo dalmatialaiskoirista ja rosvoista. Tämän kirjakerhon kirjat 80-luvulta ovat kuluneet meillä ihan hirveästi, ensin minun ja veljeni, nyt molempien lasten käsissä.

Muutama ilta sitten pikkuveli kävi jälleen hakemassa hyllystä Lea Pennasen Me Leijonat -kirjan (molempien suursuosikki 4-5-vuotiaana) ja Christine Nöstlingerin Tomaanien elämä (löytyy myös blogin sivupalkista "helmenä", sillä sitä tämä kirja erilaisuudesta ja omana itsenään olemisesta on). Hän on vihdoinkin alkanut lukea (=selata rivakasti kirjoja) myös yksin sängyssä, jos uni ei tule. (Riemua!)





8v. isosiskolle taas luetaan Katto Kassisen ohella Rudyard Kiplingin Alkutarinoita ja Kolmea iloista rosvoa. Itse hän kahlaa läpi kaikkea hyllystään, nyt hän on lukenut mm. yllä mainittuja Sanoman kirjakerhon kirjoja, Roald Dahlin Kekseliästä kettua (mainio tarina ja sopii pienemmällekin Quentin Blaken runsaan kuvituksen ansiosta), Me Rosvoloita ja uusinta Puluboita, Andrew Daviesin Tohtori Pullia (ihania huvittavia pikkusatuja 70-luvulta hassusta miehestä ja hänen eläimistään, molemmat lapset tykkäävät kovasti), Shirle Barberin Keijukaisten satuhelmiä (tähän ylisöpöön kirjaan keijukaisista hän on aina ollut ihastunut) Enna Airikin vavahduttavaa ja upeaa ja vähän pelottavaa Korppipäistä miestä, sekä Annukka ja Samuli Aikion vanhaa saamelaissatua mukailevaa Tyttöä joka muuttui kultaiseksi koskeloksi (Kirjapöllö-ehdokas 2010, tunnelmaltaan omaleimainen satu Mika Launiksen upealla kuvituksella. On muuten tarjouksessa Adlibriksessä.) Tänään iltakirjaksi näytti valikoituneen Tove Applegrenin Vesta-Linnea mieli mustana (Vesta-Linneat ovat minusta kuvakirjojen parhaimmistoa lapsentasoisen tunnemaailman, aiheiden suorasukaisen käsittelyn ja Salla Savolaisen kuvituksen ansiosta, myös lapset tuntuvat löytävän kirjoista paljon samaistumispintaa).

Hän lukee paljon, sekä kuvakirjoja että pidempiä romaaneja, tosin jättää pidempiä jatkuvasti kesken ja vaihtelee kirjoja illasta toiseen. Kaksivuotiaana hänellä oli tapana nukahtaa kirjan alle, ja kuulimme vain kopsahduksen viereiseen huoneeseen, kun kirja tömähti hänen otsaansa. Ei lukuinnostus ole ollut yhtä suuri kokoajan, mutta tällä hetkellä taas on, kun itsekseen lukeminen on nopeutunut. On kiva huomata, miten kiinnostus kuvakirjoihin ei ole laimennut oikeastaan lainkaan, ja nyt itse luettuna ne ovat lähes yhtä suosittuja kuin ennenkin. Suosittelen rohkeasti antamaan kuvakirjoja vielä kouluikäisellekin vaikka lahjaksi.



Itse luin Mirjam Lohen Hissimusiikkia. Ei ihan helppo, ja välillä mietin, haluanko oikeastaan lukea tätä (ehkä välillä vähän masentava), mutta joka tapauksessa pidin kirjasta kovasti, etenkin sen kauniista kielestä, ajatusten katkeilusta ja hyppelehtimisestä, jonkinlaisesta läsnöolosta tässä hetkessä. Lohen taito kertoa erilaisista ihmistyypeistä ja heidän maailmankatsomuksistaan (ja murteistaan!) oli herkullista luettavaa ja nauroin usein ääneen. Luin myös miehelle katkelmia, mutta hän ei pitänyt.

Sitten luin Tuulisen saaren kirjakauppiaan, joka oli ihana, kuin raikas tuulenhenkäys vakavan rinnalla. Se kertoi kirjakaupan omistajasta ja kustantamon työntekijästä ja kirjoista ja myös vähän niiden kirjoittamisesta. Gabrielle Zevin on julkaissut Amerikassa useita kehuttuja teoksia, Tuulisen saaren kirjakauppias on ensimmäinen häneltä suomennettu teos. Kirja sopii mainiosti kirjojen ystäville.


Näitä ennen luin Haruki Murakamin Norwegian Woodin. Se oli ensimmäinen kirjani Murakamilta, ja luin kirjaa pitkään. Taitavaa kerrontaa, ajassa kumpuileva tarina, koskettavia ihmiskohtaloita, ja kaiken ympärille kietoutuva kiinnostava Japanin kuvaus. Etenkin vuoristoseudun luontokuvaukset saivat kaipaamaan Murakamin kirjan sisään. Mutta ei missään nimessä hänen henkilöidensä pään sisään (mikä kamala ajatus juuri tässä kirjassa). 

Sellaisia lukuelämyksiä tällä erää. Ja on aina yhtä kiva kuulla kommentteja sinun lukuelämyksistä, jos kohdalle on osunut joku mistä innostuit!

Iloista viikon jatkoa, lukuiloa!


Ps. Lasten ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Juniorin sai viime viikolla Maria Turtschaninoff kirjallaan Maresi: Punaisen luostarin kronikoita, suomentajana ruotsista Marja Kyrö. Turtschaninoff on siksikin mielenkiintoinen kirjailija, että myös hänen toinen teoksensa, Arra (2008) on ollut ehdolla Finlandia Junior -ehdokkaaksi. Maresin teema naisten ja tyttöjen yhteisöstä, jossa he puolustavat itsemääräämisoikeuttaan, on paitsi muutenkin, erityisesti tyttölapsen äitinä kiinnostava. Maresia on luettu monessa blogissa, kuten Ullan luetuissa kirjoissa, Hiirenkorvia ja muita merkintöjä -blogissa sekä Notko, se lukeva peikko -blogissa. Itse en ole kirjaa vielä lukenut. Lämpimät onnittelut voittajalle, sekä myös kaikille ehdokkaiksi valituille!



keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Rydyard Kiplingin Alkutarinat kestävät aikaa

Rydyard Kipling: Alkutarinoita (orig. Just So Stories 1902)
Kuvitus: Rydyard Kipling
Kustannus: Art House 2013
213 s.
Lyhyesti: Hassuja ja ajattomia tarinoita siitä, miten eläimet saivat nykyisen muotonsa ja miten mm. aakkoset syntyivät. Kertomuksissa on melkoisesti ronskiutta, huumoria ja oivallista kieltä!



















Viime aikoina olemme viihtyneet - jo aika pitkään - lasten kanssa Rudyard Kiplingin Alkutarinoiden parissa. Kirjasta on tullut kuin joku tuttu ja vanha hansikas, jonka pariin palaamme aina tauon jälkeen, kun olemme välissä ahmineet jotain muuta.

Miten Leopardi sai täplänsä ja Etiopialainen ihonvärinsä, Kameli kyttyränsä, Sarvikuono raapiutuneen ja roikkuvan nahkansa tai Norsu kärsänsä? Ja itselleni erityisen kiinnostavaa (koska eläintarinoita olen lukenut Afrikkaan liittyen paljonkin) miten syntyivät ensimmäinen kirje ja aakkoset?

Kannen kuva paljastaa jotain krokotiilin ja norsun kohtaamisesta ja samalla kirjan tyylistä: ronskiutta ja suorasukaisia kohtaamisia, ei aina kovin helliä, mutta sellaistahan luonto on.

Onko tarinoissa viisautta tai opetuksia? On varmaan, paljonkin, mutta eivät ne ensimmäisinä mieleen jää. Pikemminkin luonnehtisin niitä hassuiksi ja ajattomiksi tarinoiksi, jotka sopivat joka puolelle maailmaa. Alkuperäinen nimi "Just So Stories" kuvastaa niitä hyvin.

Huumori kuplii pinnan alla ja tulee esimerkiksi kirjailijan erikoisesta tavasta toistaa joka kerta nimen jälkeen pitkä määritelmä ja kursivoida joka kerta eri sana, kuten:

"Muukalainen (ja hän oli kotoisin Tewarasta)"
niin että lukija alkaa pakonomaisesti miettiä, mikä se Tewara oikein on, vaikkei se tarinan kannalta sitten olekaan yhtään mitenkään merkityksellinen.

Hassuus tulee myös olentojen oudosta tavasta puhua ja kielen mutkikkuudesta, sekä kirjailijan tavasta puhua suoraan lukijalle, "oi pieni ystävä", mikä tekee ääneen lukemisesta lapsille eloisampaa.
Silloin Kaksivärinen-Pyton-Kallio-Käärme tuli alas rantaäyräältä ja kietoutui kaksoissolmuun Norsunlapsen ympärille ja sanoi:
- Harkitsematon ja kokematon matkalainen, meidän tulee nyt vakavasti antautua pieneen korkeajännitykseen, sillä ellemme niin tee, käsitykseni on, että tuo itsepotkuroiva sotalaiva, jonka yläkansi on panssaroitu (ja tällä, oi pieni ystävä, se tarkoitti Krokotiilia), lopullisesti turmelee sinun tulevan urasi.
Tällä tavoin kaikki Kaksiväriset-Pyton-Kallio-Käärmeet aina puhuvat. 




Tarinat ilmestyivät jo vuonna 1902, eli jonkin verran on hiekkaa valunut tiimalasissa niiden ilmestymisen jälkeen, mutta sata vuotta on kyllä mitätön aika ajattomien tarinoiden rinnalla.

Jaakko Anhavan suomennos on mainio. Todella kekseliästä, monipuolista kieltä, mikä pääsee ääneenluettuna ehdottomasti oikeuksiinsa.
Tämä sai Pantterin ja Etiopialaisen ymmälleen, mutta ne läksivät etsimään alkuperäistä kasvikuntaa, ja monen monituisen päivän perästä ne äkisti näkivät suuren, korkean, uljaan metsän, joka oli täynnä puunrunkoja ja niitten seassa kerrassaan täplikkäitä ja laikukkaita ja läikikkäitä ja läiskikkäitä ja läikähteleviä ja häilähteleviä ja heilahtelevia ja ristiin heittyviä varjoja. (Sano se nopeasti ääneen, niin huomaat, kuinka tavattoman varjoinen se metsä olikaan.)
(Ainoastaan neekeri-sana suomennoksessa saa ärtymään, kts. alas. *)

Entäs R. Kiplingin alkuperäisetkuvitukset sitten? Kuten tekstikin, vähän hassuja nekin, ehdottomasti ainutlaatuisia, täynnä sivutarinoita pienissä yksityiskohdissa, joita jaksaa parhaimmillaan tuijottaa pitkään.

Hassuja ovat myös pitkät, sivun mittaiset kuvatekstit, joista etenkin 8-vuotias piti. Itse tarinan ääneenlukemista ne kuitenkin hieman häiritsivät, sillä ne vievät fokuksen tarinasta.

Ylipäänsä Kipling rikkoo kerronta- ja kuvitustyylillään niin monessa sitä, mihin olemme tottuneet, että se on silmiinpistävää. Virkistävää myös.


















Alkutarinoiden edellinen suomennos on 1950-luvulta. On upeaa, että vanhoista klassikoista tulee uusia suomennoksia ja uusia painoksia. Tässä on uutena mukana alkuperäinen kuvitus ja runot.

Alkutarinoita on luettu ja niistä mielenkiintoisesti kirjoitettu myös blogeissa Kirjojen keskellä ja Sinisen linnan kirjasto.

Ja kuten Sinisen linnan kirjastossa toivotaan, alkusanat ja taustat kirjan synnystä ja suomentamisestakin olisivat olleet kiinnostavia. R. Kipling muuten sai Nobelin kirjallisuuspalkinnon vuonna 1907.

Onko Rudyard Kiplingin Viidakkokirja (1894, 1895) teille tuttu? Kaivoin sen piharoskiksesta vuosia sitten ja avasin hiljattain ekaa kertaa, kun kuopus halusi kuulla sitä. Mutta ei me päästy kovin pitkälle. Silti halu lukea se jäi. Myöhemmin.


*)  Niin, ja siitä neekeri-sanasta. Ei nyt enää sitä sanaa. Tästä voisi kirjoittaa niin paljon. Mielessä on hyvin Ruotsissa syksyllä käyty kekustelu neekeri-sanan poistamisesta Peppi Pitkätossu-elokuvasta. Minusta sen vaan voisi jättää pois, liikaa painolastia ja ikävää kaikua. Vaikka mustaa ihoa kivasti tarinassa ihaillaankin!





Rydyard Kipling: Alkutarinoita (orig. Just So Stories 1902)
Kuvitus: Rydyard Kipling
Kustannus: Art House 2013
213 s.
Mistä: Arvostelukappale




sunnuntai 16. marraskuuta 2014

Muutamia kirjallisia joululahjavinkkejä

Itse olen aina kauhean myöhässä joululahjojen kanssa, mutta suurin osa varmaan ei...

(muistan tosin ikuisesti ollessani Stockmannilla myjänä, miten jouluaattoaamuna ihan matti myöhäisimmät - yleensä miehet - säntäilivät ympäri kauppaa alusvaateosastolla, lasi- ja posliiniosastolla, missä vain, etsimässä sopivaa annettavaa :) 



… ja siksi kirjoitin ylös muutamia suosituksia siitä, mitä kirjoja voisi tänä vuonna laittaa pukin konttiin. Kirjoja, joista olen/ olemme itse tykänneet (lapset siis 8 ja 5-v.).

Jos nimi on linkki, tarkempi kuvaus löytyy linkin takaa, jos ei, olen ihastunut kirjaan pelkästään selailemalla, ja aion blogata siitä lähiaikoina.

Perinteisten ja myös uudenlaisten satujen ystäville

Ötökkämaan tarinoita (Ville Hytönen, kuvitus Virpi Penna (Tammi 2014). Ihana kuvitus ja hauskan oloisia tarinoita. Tuntuu sopivan jo pienestä (3-vuotias?) alakoululaiseen asti.

Alkutarinoita (Rudyard Kipling, Art House 2013). Klassikko. Vähän isommille kuulijoille (n. 5-vuotiaasta ylöspäin), sillä mustavalkokuvitusta on melko vähän ja kieli on koukeroista, mutta todella herkullinen kirja, joka kertoo siitä, miten eläimet saivat nykyisenkaltaisen hahmonsa, ja miten mm. aakkoset syntyivät.

Baletin tähti. Kertomus tanssijasta, joka unohti roolinsa. (Juhani Koivisto, kuvitus Ulla Sainio. Aurinko Kustannus 2014). Prinsessoista, baletista, kaikista kauniista tykkääville. Hitti monelle perheelle, jossa näista asioista innostunut lapsi. Noin 3-vuotiaasta ylöspäin.

Puiden Tarinoita - Puuseppä. (Iiro Küttner, kuvitus Ville Tietäväinen, molemmat Books North 2014)
Puiden Tarinoita - Ritari. 
Syvällisiä satuja uudenlaisella modernilla kuvituksella. Loppuun asti hiottuja laadukkaita, tyylikkäitä kotimaisia kirjoja. Puuseppä oli myös Finlandia Junior -ehdokkaana. Noin 5-vuotiaille ja sitä vanhemmille.


Lumotun maan rauha (Mirva Soinio, Basam Books 2014). Erilainen, kauniisti kuvitettu pehmeäkantinen ohuehko kirja, jonka kansien välissä paljon viisautta ja puhuttelevuutta. Perheisiin, joissa tykätään mietiskellä, pysähtyä, ollaan kiinnostuneita tunnetaidoista tai ehkä mindfullnessista. Noin 5-vuotiaille ja siitä ylöspäin sopivia lyhyitä tarinoita.






Tietokirjoja ja askartelukirjoja ym.

Joulupukin soiva laulukirja (Mauri Kunnas, Otava 2014). Uusia ja vanhoja lauluja Mauri Kunnaksen kuvituksilla, joihin saa säestyksen nappia painamalla. Takuuhitti joululahjaksi, myös meidän suosikkeja.


Kurkista avaruuteen  ( Rob Lloyd Jones, Tammi 2014)  Voi kurkistusluukkujen taikaa! Pahvisivuisena kirja sopii jo hyvin pienelle, mutta teksti sitten taas on sen verran faktaa, että menee vielä alakoululaisellekin. Tietoa on niin kuusta, avaruusasemasta, Auringosta ja tähdistä, galakseista kuin avaruustutkimuksestakin.


Pieni taiteilija. Eläimiä eri tekniikoilla (Molemmat Susie Brooks, Nemo 2013) Pieni taitelija. Ihmisiä eri tekniikoilla. Aikalailla koko perheen kirjoja perheisiin, joissa ollaan kiinnostuneita kuvataiteista. Pientä piirtäjää ohjataan piirtämään ihmisiä tai eläimiä, kirjasta riippuen, samalla tutkitaan taitelijakuuluisuuksien töitä. 
Leonardo vasemmalta oikealle (Marjatta Levanto, kuvitus Julia Vuori, Teos 2014). Koululaiselle sopiva runsaskuvitteinen taide- ja tietokirja yhdessä, joka kuvaa Leonardo da Vincin keksintöjä ja taidetta. Todella kaunis kokonaisuus kaikkiin perheisiin. 

Lasten lintukirja  (Pertti Koskimies, Kids.fi 2014) Kotimainen, helppo, pahvisivuinen, kuunneltava lintukirja 80 linnusta, joista 30:stä on mukana ääninäyte. Sopii luonnosta pitäviin perheisiin, iältään kaikille vauvasta ylöspäin. 



Täyttä laukkaa maailman ympäri (Anniina Mikama, kuvitus Carlos da Cruz, Tammi 2014).
Heppojen ystäville. Erittäin faktarikas tietokirja hevosista, mutta myös monesta muusta hevosten ympärille kietoutuvasta kulttuurista sekä perinteisistä ja vähän nykyisistäkin tavoista eri puolilta maailmaa. Sopii myös perheisiin, joissa eri-ikäisiä lapsia, koska paljon kuvia ja faktaa.

Kuvakirja- ja muita helmiä

Baudeliero ja Mette-Rotta. Vauvarunoja ja villejä riimejä. (Annika Sandelin, kuvitus Karoliina Pertamo, Teos & Schildts & Söderströms 2014) Runoja perheeseen, jossa eri-ikäisiä lapsia, sopivia vauvoista koululaisiin. Finlandia Junior -ehdokkaanakin olleessa kirjassa on upea kuvitus ja arkiläheinen asenne. (Korjaus, kiitos kuvittajan valppaudelle: ei tämä olekaan Finlandia Junior -ehdokkaana, vaan toinen Karoliina Pertamon kuvittama kirja, jossa Mila Teräksen teksti: Olga Orava ja metsän salaisuus). 

Elsa uimahallissa ja Elsa luistelemassa (Oppi&Ilo 2014). Päiväkoti-ikäiselle tai hieman vanhemmalle sopivia harrastuskirjoja, joissa on tarina, kiva kuvitus sekä vinkkejä uintiin tai luisteluun. Molemmat sopivat myös hyvin talveen, sillä uimakirjassakin ollaan uimahallissa. 

Totta toinen puoli (Lena Frölander-Ulf, Teos&Schildts&Söderströms 2014). Mainio lahja etenkin isovanhemmilta lapsille, koska ideana on kertoa, millainen menneisyys isovanhemmilla (tai tädeillä ja sedillä) on ollut ennen lapsia, lapsenlapsia jne.

Zaida ja lumienkeli (Saku Heinänen, Tammi 2014). Isommille, alakoulun loppuun ja yläkouluun, maagisuutta ja realismia yhdistelevä mielenkiintoinen lukukokemus, joka oli myös Finlandia Junior -ehdokkaana.



Bleue on Sinisellä keskitiellä suositellut lisää kirjoja, myös lisäksi etenkin perheen pienemmille sopivia kirjoja, kurkatkaahan!


Seuraavaksi onkin sitten tulossa muutamia jouluntuoksuisia tonttu- ja joulu(laulu)kirjoja esittelyyn, mutta myös muita, ei-yhtään-jouluisia kirjoja. Nyt täällä alettin jo leipomaan pipareita, joten piparintuoksuista marraskuun jatkoa kaikille!

torstai 13. marraskuuta 2014

Leonardo da Vinci - käsittämätön nero

Marjatta Levanto: Leonardo oikealta vasemmalle
Kuvitus: Julia Vuori
Kutannus: Teos 2014
Lyhyesti: Häkellyttävän hieno teos häkellyttävän neron ajatuksiin, suunnitelmiin ja pyrkimyksiin. Kaunis taidekirja ja tietokirja yhdessä. Kaikille, ikään katsomatta. 




Ihastuttava tietokirja tältä syksyltä on Leonardo da Vincistä kertova Marjatta Levannon Leonardo oikealta vasemmalle

Se on kaunis sukellus Leonardon ajatuksiin, muistiinpanoihin ja tavoitteisiin ja hämmentävää luettavaa. Miten hauskasti nero tekikään muistiinpanojaan, miten sekavasti ja vielä peilikirjoituksella! Samalle sivulle on hahmoteltu muotokuva, piirustuksia kasveista, koneista, hevosista, ympyrän jakamista osiin, tekstiä…



















Sitaatteja on runsaasti, ilahduttavasti, samoin kokosivun luonnostelmia ja muistiinpanoja, kaikessa hajanaisuudessaan ja luultavasti keskeneräisyydessään.

Kirjassa on ihanan ilmava taitto, typografian eläväisyys ja vaihtelu, kuville ja suunnitelmille ja ajatelmien ympärille jätetty tila.

Tämä tekee kirjasta tietokirjan lisäksi taidekirjan, ja juuri tästä syystä kirja on niin onnistunut, antaessaan monenlaiselle ja monenikäiselle (aikuiselle ja lapselle) lukijalle jotain. (Itse en tätä vielä tokaluokkalaisen kanssa ryhtynyt tutkimaan, odotellaan luontaista kiinnostusta.)
Ilmaperspektiivin mestarillinen hallinta kertoo selkeästi sen, että maalaustaide oli Leonardolle tiedettä. Ja totta onkin, tiede ja taide eivät ole koskaan ole olleet niin toisiinsa limittyneitä kuin Leonardon taiteessa, eivätkä ne koskaan hänen jälkeensä tulleet sitä enää olemaan. 



Leonardon aivoitusten moninaisuus käy ilmi aiheiden valtaisuudessa. Kuvataide, ihmisvartalon tutkiminen ja mittaaminen, hämmästyttävän kauniit luonnostelmat ihmiskasvoista ja -vartalosta, Leonardon halu lentää ja lukuisat yritykset sen toteuttamiseksi, pyrkimys ympyrän neliöimiseksi, veden liikkeen tutkiminen ja tallentaminen, sodankäynnin laitteisto….

Leonardolla oli loputon kiinnostus ihmisvartaloon, sen mittoihin ja suhteisiin. Tutkimustyötä vain vaikeutti suuresti se, että ihmisruumiita oli vaikea saada tutkimuskäyttöön.
Ihmisen kuvaaminen oli Leonardon taiteen suurin haaste. Kun ihmisruumiin keskinäiset suhteet oli saatu selvitettyä, koko maailman järjestys selvisi. 



Leonardon tekemisiin liittyy paljon arvoituksia. Miksi Luolamadonnassa Jeesuslapsella on jättiläismäiset jalkaterät? Mitä Leonardo halusi viestittää maalaamalla kärpän naisen syliin ja naisen kädet suhteettomat suuriksi?

Sattumaa se ei ollut, sillä ihmisruumiin mitat hän tunsi.
"Etäisyys isovarpaan kärjestä kohtaan, missä jalka yhtyy sääreen, on yhtä pitkä kuin etäisyys leuan alta hiusrajaan."
Tai onko Mona Lisaan kätketty maailman muotokuva? Mihin viittaa naisen asettelu, valon lankeaminen, maisema taustalla…? Monan Lisan maalauksen lähempi, yksityiskohtainen tarkastelu on kirjan mielenkiintoisimpia aiheita.

Lukija huomaa sfumaton, Leonardon käyttämän ääriviivojen pehmennyksen ja valon ja varjon vuorottelun, kohteiden välisen ilman, joka saa valon kohtaamaan varjon portaattomasti. Miten käsittämättömän taitavaa se todella onkaan.



Leonardon metodeja ja tutkimustapoja on onnistuneesti avattu mm. eri maalausten kautta. Jotta Leonardo sai maalaustensa silmät niin tavattoman eläviksi, hänen piti tietää, miten silmät heijastavat mielen liikkeitä, ja jotta sen sai tietää, piti tutkia perinpohjin silmien ja kallon yhteys ja rakenne.



Kuvittaja Julia Vuori on rohkea antaessaan kuviensa asettua Leonardon kuvien viereen. Hänen muutamat kokosivun aukeamansa kokoavat Leonardon ajatuksia ja tavoitteita yhteen. Ne tekevät kirjasta myös "lapsiystävällisemmän" ja keventävät tunnelmaa, ja niiden suhden Leonardon kuviin sekä tekstiin on onnistunut. Olen aina pitänyt Vuoren sympaattisista eläinhahmoista, siitä lähtien kun näin niiden kuvittavan YK:n vuosituhattavoitteita korteissa ja julisteissa, ja tässä ne jatkavat samaa väreillä ilottelua ja hyväntuulisuutta.






Ei voi todeta muuta kuin - ihmeellinen nero, ihmeellinen kirja!
Loppuun Leonardon sitaatti. Mahtoiko se olla hänen punainen lankansa työssään?


"Vältä sellaista vaivannäköä, jonka tulokset kuolevat tekijänsä myötä."



















Marjatta Levanto: Leonardo oikealta vasemmalle
Kuvitus: Julia Vuori
Kustannus: Teos 2014
Mistä: Yllätyksenä kustantajalta, mistä suuri kiitos. 



maanantai 10. marraskuuta 2014

Finlandia Junior-ehdokkaissa myös kuvakirjoja

Lasten- ja nuortenkirjallisuuden Finlandia Junior -ehdokkaiksi on valittu tänä vuonna Saku Heinäsen Zaida ja lumienkeli, Iiro Küttnerin ja Ville Tietäväisen Puiden tarinoita. PuuseppäJyri Paretskoin Shell's Angles ja Kalajoen hiekat, Ulf Starkin ja Linda Bondestamin Min egen lilla liten / Oma pieni pikkuruinen, Mila Teräksen ja Karoliina Pertamon Olga Orava ja metsän salaisuus sekä Maria Turtschaninoffin Maresi. Krönikor från räda klostret /Maresi. Punaisen luostarin kronikoita. 

Näistä olen esitellyt blogissani kolme, kolme muuta ovat minulle vielä tuntemattomia. Mikä ilahduttaa kovasti, on se, että listalla on kaksi kuvakirjaa, sillä minusta meillä on todellakin silmäänpistävän upeita kuvakirjoja aivan hirveän paljon.

Valkoinen Kirahvi kirjoitti kattavassa postauksessaan (mukana myös paljon kuvia lastenkirjatapahtuma Tarinoiden Puistosta), että Ulf Starkin, ruotsalaiskirjailijan suomalaiskustantamolle kirjoittaman kirjan mukanaolo palkintoehdokkaissa on aiheuttanut kohua. Niin. En ota tähän kantaa.  Mutta samoin kuin Opuscolossa, myös minäkin pidin tekijäkaksikon aiemmasta, yllättävästä ja raikkaasta Diktaattorista. Linda Bondestamin kuvituksia olen ihaillut moneen otteeseen, mm. Mainio herra Iloisessa tai Pixonin pojat ja TV:n kotoisassa kajossa.

Zaidan ja lumienkelin luin elokuussa, ja se on jäänyt mieleen elämään. Kirja kertoo adoptiosta ja kiusaamisesta ja ihastumisesta, ja kysyy, mikä on totta, mikä ei?

Puiden tarinoita. Puuseppä kirjaanhan ilmestyi juuri jatko-osa Ritari, taas todella hyvä satu järisyttävällä kuvituksella. Parhautta.

Olga Oravassa on todella hehkuva, upea kuvitus ja tärkeä sanoma.

Kuvakirjoja kiitelläänkin palkintolautakunnan tiedotteessa rohkeudesta ja kuvituksen itsenäisestä roolista tekstin rinnalla.
"Kuvat eivät nykyään pelkästään palvele tekstiä sen sisältöjä kuvittamalla tai tunnelmia täydentämällä, vaan kuvituksella on usein myös itsenäinen rooli: se käy vuoropuhelua tekstin kanssa, tuo siihen välillä jotakin omaa, välillä visualisoi sellaistakin, mitä teksti ei korosta. Hienoa on se rohkeus, jolla sekä kirjailijat että kuvittajat ovat tarttuneet monenlaisiin aiheisiin."

Muita en siis tunne, ehkä, toivottavasti, nekin vielä jostain löydän luettavakseni. Sillä, kuten lautakunnan puheenjohtaja Helena Sederholm sen kauniisti sanoo:
"… Jos suomalaiset ovat lukijakansaa, niin on täällä kyllä monta loistavaa tarinankertojaakin."

Finlandia Juniorin saanut kirja julkistetaan 20. marraskuuta.

Lastenkirjahyllyssä ruoditaan tarkemmin palkintoehdokkaiden heijastelemaa lasten- ja nuortenkirjallisuuden murrosta ja esitellään palkintoehdokkaat tarkemmin.

lauantai 8. marraskuuta 2014

Ihana Koiramäen tarinat

Mauri Kunnas: Koiramäen tarinat
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2013
Lyhyesti: Viisi klassikkotarinaa yhdessä: Koiramäen talossa, Koiramäen lapset kaupungissa, Koiramäen talvi, Koiramäen joulukirkko ja Koiramäen lapset ja näkki. Tarinat ovat vuosilta 1980-2007.

Kuvaushetkellä vielä kesän valoa ja vehreyttä



Mauri Kunnas on aina Mauri Kunnas. Hänen omintakeinen tyylinsä, kuvituksen hupaisuus ja tiedon valtaisa määrä kirjoissa tekee niistä kirjoja, joita voi lukea lähes loputtomasti. Koiramäen tarinat, viiden kirjan yhteisnide, tuo eläväksi 1800-luvun elämän esineineen, touhuineen, ammatteineen ja tapoineen, ja on yksinkertaisesti ainutlaatuinen tietovarasto ja nautinnollinen kuvakirja Suomen historiasta. Tällä kertaa ihailen etenkin tiedon valtavaa määrää ja Kunnaksen taitoa pukea se kirjoiksi, joita jo parivuotias jaksaa seurata. Niin ja yksityiskohtaisesti kuvitettujen, autenttisten, kauniiden vanhojen esineiden yltäkylläisyyttä. 

Koiramäen tarinat sisältää seuraavat kirjat:

Koiramäen talossa on Kunnaksen toinen kuvakirja, se on tehty vuonna 1980 ja kuvaa 1800-luvun elämää maaseudulla: arjen puuhia ja työtä sekä niissä tarvittuja työkaluja. Itselleni tämä on läheisin näistä kirjoista. (Ensimmäinen Kunnaksen kirja on muuten Suomalainen tonttukirja (1979), ja se oli myös meidän perheen ainoita Kunnaskirjoja lapsena.) 

Koiramäen lapset kaupungissa syntyi 1987, ja sijoittuu 1853-luvun paikkeille. Materiaalia tarinaan Kunnas on ammentanut Turussa sijaitsevasta museoidusta käsityöläiskorttelista. Tekstiä on tässä tarinassa huomattavasti ensimmäistä enemmän ja tiedon määrä valtaisa: Millaista oli meritse tapahtuva kaupunkäynti, millaista kaupunkielämä, millaisia ammatteja ja tehtäviä oli, entä koulunkäynti, tehtaiden tuleminen… Pieni henkilökohtainen ilonhetki: löydän sivuilta pumpernikkelin, lapsuuden herkun jota olen metsästänyt lähikaupoista viime aikoina. Ilmeisesti kyseessä on herkku jo 1800-luvulta (ehkä, sillä Kunnas sanoo esipuheessa ottaneensa itselleen ottanut taiteilijanvapauksia).  

Kirjasta Koiramäen lapset kaupungissa
Koiramäen talvessa (1988) ollaan jälleen maaseudulla ja metsässä, ja tutustutaan myös juhliin - jouluun, laskiaiseen ja pääsiäiseen - ja niihin liittyviin perinteisiin ja uskomuksiin. 
Laskiainen on hauska päivä. Silloin syödään rasvaista ruokaa niin että suupielet ja sormet kiiltelevät, ja tietysti papusoppaa.
Äiti, Tilta, Miina ja Heta harjaavat hiuksiaan pitkin päivää. Sen pitäisi vaikuttaa tulevan kesän pellaviin. Työt lopetetaan aikaisin ja mennään saunaan. Saunassa ei saa hiiskahtaa sanaakaan ellei halua hyttysenpistoja seuraavana päivänä.
Iltapäivällä koko Koiramäen väki menee kelkkamäkeen. Siellä on iloinen hulina. Kaikki lähiseudun asukkaat ovat tulleet mäkeä laskemaan. 
Koiramäen joulukirkon (1997) Kunnas piirsi ja kirjoitti, kun Tyrvään Pyhän Olavin kirkko oli tuhopoltettu, ja taiteilija halusi kuvata kirkon jouluista tunnelmaa iloisena ja kauniina. Tässä kirjassa tämä tarina on ensimmäistä kertaa isossa koossa. 

Koiramäen lapset ja näkki (2007) -kirjassa kuullaan kummitusjuttuja ja muita jänniä tarinoita, joita entisaikaan kerrottiin: hiisistä, kummituksista, trulleista, roisvoista, haamuista. Ne Kunnas on kerännyt joko suvustaan ja omasta lapsuudestaan tai murretutkijoilta. 

Kirjasta Koiramäen lapset ja näkki


Kirjasta Koiramäen lapset ja näkki




Sivujakin tässä teoksessa on ihan hirrrveästi, 200. Mieletön - ja nautinnollinen - tietopläjäys siis. 

Olisipa hauska kuulla, mikä on kenenkin oma Kunnas-suosikki? Minulla se lienee Joulupukki, siinä on vain niin ihana tunnelma. Mutta palatakseni oman lapsuuteni Kunnas-kirjaan, Suomalaiseen tonttukirjaan, kyllä Välikaton Feetu on sittenkin jäänyt kaikkein parhaiten muistiin.



Mauri Kunnas: Koiramäen tarinat
Kuvitus: Mauri Kunnas
Kustannus: Otava 2013
Mistä: Kustantamosta



Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...